Suomalaiset ovat aina rakastaneet urheilun vedonlyöntiä ja sen tarjoamaa jännitystä. 2000-luvulla perinteisten lajien rinnalle on ilmestynyt paljon uusia kohteita ja yksi suosituimmista on elektroninen urheilu eli e-urheilu.
Videopelien suosio on kasvanut suuresti, joten ei liene yllätys, että videopeleissä kilpailustakin on tullut oma lajinsa. E-urheilun ympärille on kasvanut sankka fanijoukkonsa ja yhä useammin otteluista uutisoidaan nykyään valtamediassakin.
Myös elektronisen urheilun vedonlyönti on yleisempää ja kohteita löytyy liki kaikilta tunnetuilta vedonlyöntisivustoilta. Lue lisää alan kasvusta, olitpa sitten itse e-urheilija, lajin fani tai muuten vain aiheesta kiinnostunut.
Mitä on e-urheilu?
Kiteytettynä e-urheilu tarkoittaa videopeleissä kilpailua ja nimenomaan järjestäytyneesti sekä tiettyjen sääntöjen mukaisesti. Pelejä pelataan yleensä joukkueittain, mutta myös yksilötasolla. E-urheilun tapahtumat keräävät vuosittain miljoonia katsoja ympäri maailmaa ja Suomestakin löytyy vankka fanijoukko.
E-urheilun suosio on otettu huomioon monilla kotimaisilla veikkaussivustoillakin, joissa pääsee lyömään vetoa oman suosikkijoukkueensa puolesta.
E-urheilu on saanut alkunsa jo 1990-luvun puolella ja siitä on vuosikymmenten aikana kasvanut jopa miljardin dollarin arvoinen ala. Videopelien ystävät tunnetusti rakastavat kilpailua, mikä osaltaan varmasti selittää alan kasvun.
Elektroninen urheilu ei myöskään vaadi yhtä paljon kuin ns. tavalliset urheilulajit, sillä fyysisellä sijainnilla ei ole niin väliä, kunhan vain nettiyhteys toimii. Tänä päivänä katsojia on varmasti enemmän kuin itse pelaajia, mistä kertoo esimerkiksi Youtuben pelaajavideoiden suuri määrä sekä suosio.
Vedonlyönti tuo uuden ulottuvuuden e-urheiluun
E-urheilun vedonlyönti tuo reippaasti lisää jännitystä pelien seuraamiseen. E-urheilusta voi lyödä vetoa aivan kuten mistä tahansa muustakin lajista ja yleensä veikataan ottelun voittajaa, turnauksen voittajaa tai vaikkapa ensimmäistä pelissä tapahtuvaa tappoa. Veikkaussivusto asettaa kertoimet joko ennen pelin alkua tai joissakin tapauksissa ne voivat muuttua pelin edetessä, mikäli kyseessä on live vedonlyönti.
Jotkut pelisivustot myös striimaavat pelin suoraan sivustollaan, joten voit katsella peliä samalla kun lyöt vetoa. Etenkin turnausten aikana otteluita on vähän väliä eli viihdettä löytyy vaikka kellon ympäri.
Jos et ole ennen harrastanut vedonlyöntiä netissä, pääset alkuun nopeasti; sinun tulee vain löytää itsellesi sopiva sivusto. Tätä nykyä verkossa toimii useita suomalaisia ja täysin luotettavia vedonlyöntisivustoja, joissa veikkaamaan pääsee pienilläkin alkupanostuksilla. Kun sinulle sopiva vedonlyöntisivusto on löytynyt, avaa pelitili ja tee ensimmäinen talletuksesi, minkä jälkeen pääset suoraan veikkauskohteiden kimppuun.
Muista myös erilaiset kampanjat, joita kasinot järjestävät tarjotakseen lisää pelirahaa e-urheilun vedonlyöntiin. Etenkin uudet kasinot netissä antavat loistavia tarjouksia ja bonuksia vedonlyöntiin, joten hyvä käyttää hieman aikaa sopivan sivuston etsintään.
Erilaiset e-urheilulajit
Millaisia nämä elektronisen urheilun pelit sitten oikein ovat? Voidaan sanoa, että suurin osa peleistä on joukkuepelejä, joissa pyritään suorittamaan missioita ja tuhoamaan vastustajan joukkue. Vaikka markkinoilla onkin ties minkälaisia videopelejä, keskittyy e-urheilun lähinnä tämän tyylisiin peleihin. Oikeastaan ainoa poikkeus tästä on Fortnite, jossa voidaan kilpailla luovassa sarjassa – voittajaksi selviää hienoimman rakennelman luonut pelaaja.
Suosituin kaikista peleistä on todennäköisesti League of Legends, jota pelaavat monet suomalaisetkin. LoLin turnauksissa palkintopotti on helposti miljoonia dollareita vuosittain ja tähtipelaajat nauttivat fanien suosiosta aivan kuten ketkä tahansa urheilusankarit.
Tunnetuimpia elektronisen urheilun veikkauskohteita ovat seuraavat pelit:
- Call of Duty
- Counter-Strike
- League of Legends
- Overwatch
- Fortnite
Elektronisen urheilun joukkueet ovat monella tapaa hyvin samanlaisia kuin perinteisempien lajienkin joukkueet. Jokaisella tiimillä on oma omistajansa, managerinsa ja valmentajansa. Lisäksi heille tarjotaan sponsorointisopimuksia ja mainosdiilejä aivan kuin kenelle tahansa tunnetulle urheilijalle.
Monet pelaavat kokopäiväisesti eli he ansaitsevat turnauksista elantonsa. Peleissä liikkuvat isot rahat, sillä monien joukkueiden arvioidut tulot ovat useita satoja miljoonia dollareita. Myös turnausten palkintopotit ovat liikkuvat tavallisesti kymmenissä miljoonissa dollareissa.
Elektronisen urheilun uskomaton kasvu
E-urheilun hämmästyttävä kasvu ei lakkaa, vaan uusia faneja sekä pelaajia ilmestyy päivittäin. Yhä nuoremmat kiinnostuvat elektronisesta urheilusta ja kouluissakin järjestetään jo pienimuotoisia turnauksia, mikä on saanut monet nuoret haaveilemaan ammattipelaajan urasta.
Lajista on selkeästi tullut osa valtavirran kulttuuria, eikä sitä pidetä mitenkään outona. Tätä nykyä lähes joka kodista löytyy tietokone, joten peliharrastuksen aloittaminen on helppoa ja harppaus e-urheilun pariin ei ole suuri.
Suomessakin on aina rakastettu videopelejä, eikä siis liene ihmekään, että myös elektronista urheilua seurataan paljon ja pelaajiakin löytyy ympäri maata. Itse asiassa Suomessa on jopa oma pelaajille tarkoitettu liittonsa, Suomen Elektronisen Urheilun Liitto, joka pyrkii aktiivisesti kehittämään lajia Suomessa ja tarjoamaan osallistumismahdollisuuksia kaikenikäisille pelaajille.
Myös e-urheilun vedonlyönnin suunnaton kasvu on varmasti yllättänyt monet, mutta se ei näytä hidastuvan – päinvastoin, yhä useampi veikkaussivusto ottaa lajin valikoimaansa ja osa sivustoista keskittyy jopa pelkästään elektroniseen urheiluun.
Lähivuosina voimme varmasti odottaa myös e-urheilun vedonlyönninkin yleistymistä. On jopa povattu, että lajista tulee katsotumpi kuin esimerkiksi jalkapallosta tai formuloista ja nettikasinot sekä vedonlyöntisivustot ottavat tämän varmasti huomioon tulevaisuudessa.